Julkaistu
Laurilan lavalla tanssittiin taas tauon jälkeen
KTO:n perinteisiä lavatansseja on järjestetty jo vuodesta 1990 alkaen, mutta pandemiatilanteen vuoksi tanssit olivat tauolla kaksi vuotta. Nyt lava täyttyi jälleen iloisesta väestä, ja lämmintä kesäiltaa vietettiin hyvän musiikin ja tanssin siivittämänä.
Laurilan lavalla vietettiin tiistaina 16. elokuuta KTO:n perinteisiä lavatansseja. Tänä vuonna tanssit vetivät väkeä paikalle yli 200 hengen verran. Tanssijoita oli niin KTO:n omista yksiköistä kuin muualta Varsinais-Suomesta. Illan aikana moni näkikin tuttujaan tai pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin – tanssien tunnelma oli varsin yhteisöllinen.
Tanssit olivat pandemiatilanteen vuoksi tauolla kahden vuoden ajan. Tanssintäyteistä iltaa olikin odotettu innolla. Paikalla oli sekä ensikertalaisia että kokeneita konkareita.
– Tänne on aina kiva tulla. Olen käynyt täällä aiemminkin, tanssijoiden joukosta kommentoitiin.
Tunnelmaa luomassa ja väkeä tanssittamassa oli Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty. Yhtye sai monien tanssijalan vipattamaan, ja tanssilattialla olikin ruuhkaa; tanssijoilta näytti sujuvan niin valssi kuin polkkakin. Moni nautti myös pelkästä musiikista, hyvästä tunnelmasta ja mukavasta seurasta.
– Täällä on hyvää musiikkia, sitä on kivaa kuunnella. Bändi soitti lempikappaleitani, eräs iloinen kuuntelija kommentoi.
Tanssit huipentuivat arvontaan, jossa moni onnekas voitti palkinnon itselleen. Tansseista kotiin lähdettiin hyvien kokemusten kera, ja moni kertoi tulevansa ensi vuonna uudestaan.
Tansseja jo kolme vuosikymmentä
KTO:n lavatansseilla on pitkä historia – ensimmäiset tanssit on järjestetty yli kolme vuosikymmentä sitten. Silloisen keskuslaitoksen osasto-ohjaajana työskennellyt Terhi Reponen sai idean tansseihin asiakkaille järjestetyistä diskoista.
– Sain idean tansseihin, kun mietin, miksi diskoilemme joka tiistai vain Kolmosen kellarissa, Reponen muistelee.
Reposen mukaan tanssien järjestämisessä alusta asti oli tärkeää, että kaikki halukkaat pääsivät tanssimaan yhdessä. Laurilan lavalle johtaa hyvät tiet muun muassa Turun, Salon, Loimaan ja Someron suunnilta, ja vuosien aikana tansseihin on tultu koko lounaisen Suomen alueelta.
Tansseilla on pitkä perinne ja tärkeä merkitys. Reposen mukaan erityishuoltopiirin työntekijöiden sukupolvien ketju on mahdollistanut yhteisen ilonpidon jo vuosien ajan.
– Tällaiset tapahtumat lisäävät yhteisöllisyyttä, kun saadaan yhdessä viettää iloista iltaa hyvän orkesterin säestyksellä.