Lupa tuntea -teemapäivää vietetään jälleen
-

Julkaistu

Lupa tuntea -teemapäivää vietetään jälleen

Syyskuussa KTO:lla vietetään toista kertaa Lupa tuntea -teemapäivää. Teemapäivä on KTO:n asiakkaiden oma koulutuspäivä, jonka ohjelma on rakennettu asiakkaiden toiveiden pohjalta. Tänä vuonna päivän teemoina ovat asenteet, suvaitsevaisuus sekä osallisuus yhteiskuntaan.

Jouko Lilja katsoo kameraan ja hymyilee.

Jouko Liljan mukaan on tärkeää, että myös KTO:n asiakkaat saavat koulutusta.

 

Idea Lupa tuntea -teemapäivään syntyi kolme vuotta sitten asiakasraadin tapaamisessa. Asiakasraati piti omaa koulutuspäivää tarpeellisena ja tärkeänä.

– Me tahdomme koulutusta, koska KTO:n henkilökuntaakin koulutetaan. Miksei siis asiakkaitakin! Olemme tasa-arvoisia, ja meillä pitäisi olla samat oikeudet – siksi haluamme koulutusta. Idealle näytettiin vihreää valoa, ja siitä syntyi Lupa tuntea -teemapäivä, kertoo Jouko Lilja asiakasraadista.

Asiakasraadin ideaa lähdettiin viemään eteenpäin, ja ensimmäistä Lupa tuntea -päivää vietettiin vuonna 2019. Asiakasraati halusi luoda teemapäivästä heti alusta alkaen vuosittaisen perinteen, mutta koronaviruspandemian vuoksi päivä jäi kahtena vuonna välistä. Liljan mukaan odotus kuitenkin palkitaan.

– Koulutus on jo ensi viikolla. Sitä on odotettu, hän kertoo.


Koulutusta tärkeistä teemoista

Syyskuussa järjestettävän Lupa tuntea -päivän teemoina ovat asenteet, suvaitsevaisuus sekä osallisuus yhteiskuntaan. Teemoja käsitellään muun muassa monikulttuurisuuden, ystävyyden ja seksuaalisuuden näkökulmista.

– Teemat ovat asiakkaiden toivomia, ja niiden pohjalta on rakennettu päivän ohjelma, kertoo KTO:n kehittämissuunnittelija Kati Ranta.

Liljan mukaan Lupa tuntea -päivän teemat ovat tärkeitä ja niistä on hyvä saada lisää tietoa. Liljalle erityisen merkittävä teema on osallisuus, sillä hän itse asiakasraadissa haluaa vaikuttaa asioihin ja auttaa muita osallistumaan.

– Pidän aina vammaisten puolta ja haluan kannustaa muita: olkaa aktiivisia! Osallisuus on tasa-arvoa. Lupa tuntea -teemapäivä kannustaa osallistumaan ja tekemään.


Monipuolista ohjelmaa

Tänä vuonna Lupa tuntea -teemapäivän ohjelmassa on muun muassa työntekijöiden ja asiakkaiden paneelikeskustelu monikulttuurisuudesta, seksuaalineuvojan puheenvuoro sekä työllisyyttä edistävän toiminnan esitys osallisuudesta. Kuntoutuskeskuksella järjestetään myös messut, joissa voi kierrellä erilaisilla näyttely- ja toimintapisteillä.

– Teemme yhteistyötä Turun ammatti-instituutti TAIn kanssa. Teemapäivää on järjestämässä 20 opiskelijaa opettajineen, ja he vievät osallistujat nojatuolimatkalle maailman ympäri. Messuilla nähdään myös TAIn ja eXeriumin yhteinen toimintapiste, jossa päästään tutustumaan, miten pelillistäminen edistää yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa, Ranta kertoo.

– Luvassa on päivä täynnä monipuolista ohjelmaa, sillä teemapäivän päättää Mikko & Sankarit -bändin esiintyminen, hän lisää.

Lupa tuntea -teemapäivä tuo asiakkaille tärkeitä asioita esille, mutta Rannan ja Liljan mukaan päivä on merkityksellinen myös yhteisöllisyyden kannalta.

– Asiakkaat ovat toivoneet tapaavansa myös muiden yksiköiden väkeä, Ranta kertoo.

– Olen innoissani, Lilja päättää.


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!