Tule meille tekemään merkityksellistä työtä!
Etsimme asumis- ja kuntoutusyksikköihimme sosiaali- ja terveysalan osaajia sekä vakituisiin työsuhteisiin että sijaisuuksiin – etsimmekö sinua? Katso avoimet työpaikkamme Kuntarekrystä ja hae mukaan innostavaan työyhteisöömme!
Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus KTO:ssa työskentelee yli 600 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Moniammatillinen työyhteisömme tekee töitä sen eteen, että jokaisella asiakkaallamme on parhaat edellytykset hyvään ja omannäköiseen elämään.
Yhteisöllisyys, turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja arvostava vuorovaikutus ovat arvojamme, jotka ohjaavat kaikkea toimintaamme niin työnantajana kuin palveluiden tuottajanakin. Meille on tärkeää, että KTO:ssa on jokaisen hyvä olla ja työskennellä.
Panostamme ammattitaitoon ja osaamisen kehittämiseen: tarjoamme jatkuvasti työntekijöillemme koulutuksia, jotka vahvistavat ja kehittävät heidän osaamistaan. Viemme myös kehitysvamma-alaa eteenpäin esimerkiksi erilaisin hankkein ja tutkimuksin.
Vuoden 2023 alusta KTO on osa Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta eli Varhaa. Yhdessä olemme yksi maamme suurimmista työnantajista!

Tervetuloa Varhaan töihin!
Vuoden 2023 alusta KTO on osa Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta eli Varhaa. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen.
Töitä ympäri Varsinais-Suomen
Tarjoamme asiakkaillemme tutkimusta, arviointia, lyhyt- ja pitkäkestoista kuntoutusta sekä kriisipalveluita kuntoutuskeskuksessamme Paimiossa. Tutkimus-, kriisi- ja kuntoutuspalvelujen lisäksi tarjoamme asumispalveluita yhdeksän kunnan alueella: Kaarinassa, Kemiönsaaressa, Laitilassa, Liedossa, Loimaalla, Mynämäellä, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa.
Kaikkiaan KTO:lla on viisi kuntoutusyksikköä ja 17 asumisyksikköä – olisiko joku niistä sinun tuleva työpaikkasi?
Tutustu meihin!
Minkälaista on arki ja työskentely KTO:lla? Mitä KTO:n eri yksiköissä tehdään?
KTO:n arkeen pääset tutustumaan sosiaalisen median kanavillamme. Instagram-tilillämme seurataan joka viikko jonkin yksikkömme arkea, minkä lisäksi Facebook- ja LinkedIn-sivullemme päivitellään aktiivisesti yksiköidemme kuulumisia. Somekanavillemme pääset sivun lopussa olevia kuvakkeita painamalla.
Lue myös työntekijöidemme haastatteluja:
Lisätietoja
Varha, rekrytointi

Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus KTO kiittää asiakkaitaan, työntekijöitään sekä kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja sidosryhmiään kuluneesta...

Varsinais-Suomen hyvinvointialue eli Varha aloittaa toimintansa 1.1.2023! Myös Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus KTO siirtyy osaksi Varhaa....

Hyvää vuoden viimeistä #työnhakutorstai'ta! "Työn luonne vie monet mukanaan", kiteytti eräs työntekijämme kehitysvamma-alalla työskentelystä. Monet...

Meillä KTO:lla tehdään merkityksellistä työtä kehitysvammaisten asiakkaidemme eteen. Työ antaa myös tekijälleen paljon – joskus jopa niin paljon,...